torstai 18. huhtikuuta 2013

Jaipur

29.12.2012 Jaipur ja gurun tapaaminen


Ajelua Jaipurissa tuunatulla tuktukilla:






22:40
En tiedä edes mistä aloittaisin. Aivan mieletön päivä! Ennen matkalle lähtöä odotukseni olivat aika suuret tästä reissusta, että halauisin jonkun oikein sykäyttän kokemuksen tai huomata oppineeni elämästä jotakin uutta. Tänään tapahtui kyllä jotain aivan ihmeellistä.. Mutta aloitan kirjoittelun tästä aamusta..! Ikävä kyllä vatsani oli päättänyt heittäytyä vähän draamaqueeniksi ja olo ei ollut mikään maailman paras. Ylävatsaa poltti ja vähän jännitti että nytkö sitten saan jonkun taudin.. Klo 07:00 kellon soidessa ajattelin että tänään en varmaan pysty lähtemään minnekään. Lepäilimme Marikan kanssa vielä muutaman tunnin ja päätin että lähdetään, vaikka vatsa olikin vähän kipeä. Vain yksi päivä Jaipurissa ja tänne pääseminenkin oli niin ison vaivan takana. Lähdimme ulos ja majatalomme eteen hurjasteli nuori tuktuk-kuski, jolla oli meille hyvä tarjous: 300 rupialla (4,26e) koko päivän kiertoajelua Jaipurissa, saisimme itse päättää paikat missä käydään. Kuulosti vähän liiankin hyvältä eli lähdimme tämän sällin matkaan. Ensin kävimme minareetissa, kipusimme tornin huipulle ja sieltä aukeni huikeat näkymät.
Kuvaa minareetin huipulta.
Seuraavaksi halusimme nähdä Hawa mahalin ja lähdimme ajamaan sitä kohti. Kuskin kaveri hyppäsi matkalla tuktuk-kyytiin. Nähtiin ajellessa taas paljon kameleita ja yksi norsukin. Montahan eläintä olen tämän koko matkan aikana nähnyt: lehmiä, koiria, kissoja, apinoita, sikoja, kameleita, aaseja, hevosia, papukaijoja, maaoravia, norsu.. ja kaikki ihmisten joukossa hengailemassa. Meidän kuski oli tuunannut tuktukinsa sisäverhoilut vaaleanpunaisiksi ja takapenkin taakse oli kiinnitetty myös basarit, kyllä kelpasi sitten kuunnella ysärihittejä:



Vaaleanpunainen kaupunki-ajelu


Hawa Mahal


Sitten pojat halusivat näyttää meille yhden palatsin, josta emme olleet matkaoppaista lukeneetkaan. Palatsi sijaitsi aivan vuorien juurella ja se oli kyllä kaunis paikka. Kiertelimme palatsin ympäristössä hetken ja seuraavaksi halusimme nähdä apinatemppelin, mutta pojat ehdottivat että käytäisiin ensin tapaamassa gurua (joka oli tämän toisen pojan henk.koht. guru), joka voisi ennustaa meille ja antaa elämänneuvoja. Suhtauduimme hyvin skeptisesti ideaan. Ajattelimme että sellainen on huuhaata ja siinä tuhlaisi vain rahojaan. Olen myös aina vähän kammoksunut ideaa käydä ennustajalla, entä jos se ennustaakin minulle tapahtuvan vain huonoja asioita, pahoitan mieleni ja alan pöhkönä pelkäämään niitä ennustuksia. Sovimme kuitenkin että käymme ensin koruliikkeessä missä poikien kavereita oli töissä ja myös gurun tavoitti samasta rakennuksesta. Teimme selväksi ettemme aio ostaa koruliikkeestä
mitään, mutta voidaan mennä käymään. Meille tarjottiin liikkeessä chait ja istuskelimme kuskiemme ja liikkeessä työskentelevien ukkojen kanssa rupatellen. Vaikuttivat oikeastaan ihan hyviltä ja huumorintajuisilta tyypeiltä, eivät huijareilta. Pojat kyselivät vielä kiinnostaisiko meitä gurun tapaaminen ja pohdimme asiaa pitkään. Olisiko siinä nyt mitään järkeä? Kysyimme pojilta mitä se maksaisi. Pojat vastasivat ettei meiltä pyydettäisi ollenkaan rahaa. Kuulosti epäuskottavalta. Päätimme että jos tosiaan meiltä ei veloiteta mitään, niin voisihan tuota kokeilla. Siirryimme liikkeestä gurun huoneeseen. Istuuduimme Marikan kanssa pöydän ääreen, guru istui toisella puolella. Hän sanoi heti ettei yleensä ole kiinnostunut turisteista ja normaalisti käskisi meidän häipyä, mutta meissä hän näkee jonkinlaista potentiaalia. Ajattelin ensin että mahtaakohan mielistellä ja ehkä hän haluaakin vain rahamme. Hyvin pian kuitenkin huomasin, ettei guru ollut mielistelijä alkuunkaan ja oikeastaan hän näytti vähän pelottavalta, koska oli niin vakavailmeinen. Hän sanoi että kertoo asiat suoraan ja jos emme niitä halua kuulla, ei kannatta jäädä kuuntelemaan. Alkoi vähän hermostuttaa. Marika kysyi pystyykö guru ennustamaan esimerkiksi ihmisen kuolemaa. Silloin guru naurahti ja sanoi että hänhän olisi maailman valtias jos osaisi ennustaa sellaisen asian. Guru kertoi opiskelleensa ja työskennelleensä pitkään Kanadassa, oli sitten myöhemmin muuttanut takaisin Intiaan. Se että hän osaa lukea ihmisiä, oli kuulemma lahja jota ei voi hankkia. Se lahja joko on, tai ei ole. Kysyimme myös että paljonko tämä lysti maksaisi, mutta guru vastasi siihen että se maksaisi sen verran paljon, ettei meillä ole siihen varaa. Eli hän ei pyytäisi veloitusta lainkaan, niin kuin oli luvattu.



Guru keskusteli ensin Marikan kanssa ja sitten minun. Guru pyysi minua laittamaan käteni pöydälle kämmen ylöspäin ja guru laittoi oman kätensä sen ylle. Oli todella pelottavaa, kuinka hän luki minua kuin avointa kirjaa. Sieltä hän lateli asioita mitä menneisyydessäni on tapahtunut, sellaisiakin asioita mitä olen kertonut vain harvoille ja valituille. Hän tiesi kaikista mahdollisista fyysisistä vaivoistani allergioita myöten. Kyllä siinä leuka loksahti auki. Hän osasi myös kertoa perheestäni, kaikki hänen kertomansa meni täysin oikein. Hän tiesi hyvistä ja huonoista puolistani, miten käyttäydyn missäkin tilanteessa ja mitkä asiat/tilanteet ovat minulle ongelmallisia. Tuntui vähän pahalta kuulla niistä huonoista puolista, ehkä juuri siksi että ne osuivat niin oikeaan. Mutta gurun mielestä pystyisin kehittämään itseäni paljonkin, se vain vaatisi aikaa ja kärsivällisyyttä. Myös se oli kummallista kuinka guru osasi ottaa puheeksi juuri sellaisia asioita, jotka olivat pyörineet jo pitkään mielessäni. Juuri ne asiat, mistä olen ollut epävarma ja joihin olen kaivannut vastausta. Alavalintani suhteen minun ei kuulemma tulisi olla huolissaan. Guru puhui positiivisesta energiasta jota nimenomaan hoitotyössä tarvitaan ja että minulla olisi tällä alalla paljon annettavaa. Lämmitti aivan älyttömästi mieltä kuulla tuo ja toivon että se on totta. Tietysti minua kiinnosti kuulla myös ihmissuhdeasioista ja sainkin gurulta niihin paljon neuvoja. Hän kertoi mistä ihmissuhteista minun tulisi luopua itseni hyvinvoinnin kannalta ja mitä ihmissuhteita minun tulisi vaalia. Ja lisää mykistäviä juttuja: kun puhuimme eräästä minulle merkittävästä henkilöstä, hän näpytteli tämän syntymäajan laskimeensa ja näytti sitä minulle, minusta alkoi tuntua että olen piilokamerassa. Odotin että hän sepittäisi meille vain jotain ympäripyöreitä juttuja, mitä voisi yhdistää kenen tahansa elämään. Mutta ei kukaan ihminen voisi sattumalta tietää minusta niin monta asiaa. Ennen sanonta "kaikella mitä tapahtuu, on jokin tarkoitus" on ollut lähinnä sanahelinää ja yhtäkkiä se sai aivan eri merkityksen. Ajattelin, että tällaista sattuu vain elokuvissa ja kirjoissa, että joku lähtee matkalle vähän kuin etsimään itseään ja sitten löytääkin sieltä vastauksia moniin kysymyksiinsä. Paloin halusta kertoa heti ystävilleni tapahtuneesta ja toisaalta ajattelin ettei kukaan varmaan edes uskoisi minua, kun olin itsekin niin hämilläni. Ihmettelin, että pitikö tulla Intiaan asti kuulemaan mitä asioita minun tulisi elämässäni muuttaa, jotta voisin paremmin.. Ja että joku tuhansien kilometrien päässä tietää minusta kaiken. Creepy! Sain gurulta myös safiirikiven tuottamaan hyvää onnea. Siitä en tiedä toimiiko se, mutta ainakin se on hyvä muisto tästä päivästä.



ps. Jälkikäteen tässä kirjoitan, että suurin osa aiheista joista keskustelimme gurun kanssa on kuitenkin sen verran henkilökohtaisia etten niistä tässä avaudu. Siksi tuo jää tässä vähän mysteeriksi miksi olin niin vaikuttunut. :) Läheisemmät ihmiset tietää kuitenkin!

Gurun tapaamisesta vaikuttuneena lähdimme apinatemppeliä kohti. Oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun, kun ajatukset pyörivät juuri käydyissä keskusteluissa. Pää oli ihan pyörällä. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla. Tuntui huvittavalta olla näin vauhkoissaan tällaisesta asiasta, kun aiemmin on suhtautunut niin varauksella tuollaisiin tyyppeihin. Temppelissä saimme ruokkia apinoita, joita oli muuten paljon!







Apinatemppelin jälkeen lähdimme vielä kävelylle lähellä sijaitsevalle rannalle. Rannalla oli leveä basaarikatu, jossa oli paljon ihmisiä. Jäimme hetkeksi ihastelemaan maisemia:


Intialaiset kaverimme halusivat viedä meidät vielä teelle. Annoimme heille suomalaisia karkkeja tuliaisiksi, sillä he olivat auttaneet meitä niin paljon ja järjestäneet mieltämme liikuttaneen gurun tapaamisen. Chait juotuamme kävimme vielä porukalla kaljalla paikassa, jossa oli viihtyisä kattoravintola. Intiasta ei kyllä kaljaa löytänyt helposti sillä siellä alkoholia pidettiin pahimpana syntinä. Kaikkea muuta siellä sitten pössyteltiinkin.. Palasimme vasta 22:30 majatalolle. Ainakin hävisi vatsakipu päivän aikana kun oli niin paljon muuta ajateltavaa! Kyllä Jaipur oli vaivan arvoinen. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti