torstai 18. huhtikuuta 2013

Agra: Taj Mahal, Agra Fort

20.12.2012 Agra

Taj Mahal ja Agra Fort

18:00
Tänään aloitimme aamun käymällä Taj Mahalissa. Lähdimme liikenteeseen aikaisin, 6:30. Taj Majal oli todella kaunis, suorastaan lumoava! Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti Taj Mahalin 1600-luvulla muistoksi synnytyksessä kuolleelle lempivaimoilleen Arjumand Banu Begumille.
Taj Mahal

Taj Mahalin huudeilla.


Taj Mahalin nurkilla pyöri kaikenlaisia elukoita.

Enpä ole ennen nähnyt luonnossa noin värikkäitä lintuja!

Apinoihinkin törmättiin

..Ja päästiin nousemaan myös kamelin selkään :)



Taj Mahalin jälkeen tutun taksikuskimme piti viedä meidät Agra Fortiin, mutta tekikin oharit perkele. Odottelimme häntä Taj Mahalin nurkilla ties kuinka kauan. Siinä ohessa oli kyllä ihan hauska seurailla Intian hullua liikennettä ja ostimme yhdeltä kojulta myös aitoa intialaista tupakkaa bidiä. Tupakka oli kääritty vihreään lehteen ja oli aikas tujua, ei huonoa silti. Ja halpaa se oli, 20 bidiä maksoi vain viisi rupiaa eli 0,07 senttiä.

Intialainen kauppa.





Päätimme kokeilla seuraavaksi pyöräriksaa jolla pääsisimme Agra Fortiin. Fortin linnoitus oli seuraava kohteemme ja se oli myös näkemisen arvoinen paikka. Oli todella lämmin päivä ja jäimme hetkeksi istumaan linnoituksen sisällä oleville penkeille. Siellä istuskeli myös joku mummeli joka tarjosi meille keksejä ja antoi ottaa itsestään kuvan. Hassua kun intialaiset ottavat usein kuviin aina vakavan ilmeen, vaikka muuten olisivat hymyileväisiä. Syötettiin keksejä myös maaoraville, jota linnoituksessa vilisti.
Kuvaa riksan kyydistä, matkalla Agra Fortiin. 

Intialainen turvaväli.

Tutustuttiin Agran linnoituksessa ystävälliseen rouvaan :)


Kurrelle murkinaa.
Linnoituksen jälkeen jäimme kiertelemään Agra Fortiin. Teimme päivän hyvän työn ja annoimme polio-lapselle kolikoita. Se oli kyllä melko karu näky. Oppi ainakin arvostamaan suomalaista terveydenhuoltoa. Vaikka sekään ei aina ihan täysillä pelaa, niin asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Pienten lasten ja eläinten kärsimyksen näkeminen tuntuu kyllä kaikkein kurjimmalta..


Kaupunkinavetta

Koti keskellä katua.

Kaupungilla kierrellessä alkoi mahat kurisemaan ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kävimme kehutussa kasvisravintolassa syömässä, jossa tulimmekin pahasti kusetetuksi. Tilasimme annoksen, jonka piti maksaa 100 rupiaa ja siitä voisi syödä kaksi henkilöä. Mutta kuulemma oli joku toinen tämänlainen "annossetti kahdelle" joka olisi parempi, joten otimmekin sen. Kappas vaan kun saimme kuitin nenän eteen, siinä olikin veloitus molemmista annoksista. Myös siitä, jota emme edes saaneet. Yritettiin vääntää ihan rautalangasta tarjoilijalle ettemme todellakaan aio maksaa annoksesta jota emme ole syöneet/tilanneet. Mutta tarjoilija ei antaniut periksi. Tiesin että nyt pitäisi hillitä itsensä, mutta Raivo-Roosa ei suostunut hiljentymään vaan aloin huutaa tarjoilijalle pää punaisena ja haukuin hänet lyttyyn. Marika lätkäisi setelin pöytään ja marssimme kiukkuisina ulos. Kun on ruuasta kyse, niin sillon huutoraivotaan perkele! Pian mieltämme kuitenkin kevensi tuhti tupakka ja kiukku unohtui.

Tapasimme tänään myös erään kauppiasmiehen, joka antoi meille hyviä vinkkejä matkaa varten ja tarjosi hyvät chait. Hän kertoi perheestään ja intialaisesta kulttuurista, sitä oli todella mielenkiintoista kuunnella. Hän oli myös kiinnostunut siitä millaista Suomessa on ja oli ihmeissään kun kerroimme paljonko Suomessa voi olla pakkasta tai paljonko sillä hetkellä oli lunta maassa. Mies kertoi myös intialaisista hinnoista ja käskytti meitä olemaan tulevaisuudessa jämäkämpiä tinkaamisessa, ettemme tule maksaneeksi mistään liikaa. Oli kiva tavata mukava intialaismies, jolla ei vaikuttanut olevan minkäänlaisia taka-ajatuksia ja aidosti halusi auttaa. 

Kuumottavia tilanteita ja vierailu kammottavassa katukeittiössä


Jatkoimme matkaa. Seuraava kokemus meneekin taas kuumottavien tilanteiden sarjaan. Uskaltauduimme yhden skootteriäijän kyytiin. Koska kyytiin hyppääminen oli jo itsessään niin pöljä ajatus, niin pitihän niin tehdä. Miten kaksi amatsoonia mahtuu pienen skootterin kyytiin jossa on jo yksi lihava intialaismies. Kesken ajelun mies ilmoittikin haluavansa jotain intiimiä kanssakäymistä, ei rahaa. Hän lähti vielä ajamaan jollekin sivukujalle jolloin iski paniikki. Anelimme miestä jättämään meidän tienvarteen ja onneksi hän suostui. Haukuimme hänet iljettäväksi porsaaksi ja lampsimme etsimäät tuktukia. Molemmilla sydän hakkasi ja päätimme ettemme lähde enää tällaisiin hullutuksiin. Toisaalta, eihän sitä etukäteen voi tietää kuka on rehti tyyppi ja kuka ei. Seuraava hotelliyö se vasta varsinainen painajainen oli, siitä pian lisää..

Pääsimme hotellille illalla ja huoneemme ovikello soi. Arvatenkin siellä pönötti meitä aiemmin Taj Mahaliin kuskannut tyyppi. Hän vaati meiltä rahaa menetetystä Agra Fortin matkasta. Pyyntö oli aivan naurettava, sillä hän itse ei saapunut sovitulle paikalle aamulla klo 10 vaikka pälyilimme siellä hänen taksiaan vaikka kuinka kauan. Yleensä puhun huonosti englantia, mutta taas adrenaliiniryöpyn voimin sen puhuminen näytti sujuvan yllättävän hyvin. Päässäni pyöri lause "pahinta on hermostua", mutta hitto vie, tänään meitä oltiin kusetettu ihan tarpeeksi. Pomppasin sängyltä seisomaan, siirryin minua hädin tuskin tissiin asti yltävän intialaismiehen viereen ja annoin palaa. Kyllä sai kauan raivota, ennen kun meni jakeluun, että rahan kinuaminen meiltä oli tässä tilaneessa väärin. Kuski vain intti että hänen isänsä, "the boss", suuttuu jos ei tuo rahoja. Harmin paikka. Tapeltuamme jonkun aikaa tarjosimme Marikan kanssa lopulta hänelle naurettavat 15 rupiaa (loput setelit olivat 500 rupian seteleitä ja niistä emme olleet valmiita luopumaan), jotta hän lähtisi ulos. Lopulta hän vain heilauttikin kättään ja lähti menemään. Vähän jänskätti että lähettääkö hän nyt jonkun vihaisen miesjengin peräämme kostoksi. Ei näistä intialaisista koskaan tiedä. Huominen Kanpuriin lähtökin alkoi jo vähän jännittää. Kuulemma se on hyvin erilainen paikka ja siellä käy hyvin harvoin turisteja. Toivottavasti löydämme edes jonkun majapaikan sieltä! Huomenna pitää herätä aikaisin (04:20), koska juna lähtee Agra Cantista jo 6:10. 


Kylppäri+Marski


21:05
Lähdimme käymään vielä katukeittiössä syömässä. Sekin meni elämäni uhkarohkeimpiin kokemuksiin, sillä tämä katukeittiö oli todella todella törkyinen. Varmasti törkyisin ja epähygieenisin "keittiö" missä koskaan olen käynyt. Siellä aterioivat ukot (jotka eivät varmaan olleet koskaan pesseet vaatteitaan saatika naamaansa) naureskelivat meille, ei kai ollut turisti tuttu näky sellaisessa paikassa. Otimme Marikan kanssa aikamoisen ripuliriskin, mutta pitihän sitä nyt kokeilla: once in a life time! Tiedä sitten mikä ameeba mun vatsassa nyt asustaa.. Ruoka oli tulista, kuten kaikki. Ihan hyvää, mutta melko eksoottista. Ehkä liiankin eksoottista. Naanleipää siinä oli, ja jotain kolmea tulista keittoa/kastiketta jota leivän avulla oli tarkoitus syödä. Ainoa mitä niistä (yhdestä kupista) tunnistin oli pähkinät ja siitäkään en ollut 100%-varma. Mutta nyt tiedetään mitä paikalliset syö elääkseen. Tänään on myös valjennut mitä kehitysmaa tarkoittaa. Emme ole ymmärtäneet sitä ennen tätä reissua. Ihmiset saavat todella luovia tässä maassa selvitäkseen. Eivät kaikki, mutta monet. Toinen ajaa riksaa, toisella on kananmuna-myyntikoju kadulla, toiset tekevät vanhoista autonrenkaista sandaaleja.. Ei voi kun ihmetellä tätä muailman menoa. Mutta nyt nukkumaan, koska riksakyyti on varattu respasta 5:30!

Myöhemmin illalla/yöllä:
Ei helvetti, jää sittenkin yöunet vähemmälle. Kun tänään käytiin katukeittiössä syömässä, niin sen jälkeen peräämme lähti muutama mies. Heistä yksi halusi jutustella kanssamme enemmän. Vaikutti aluksi ihan mukavalta, mutta alkoi hieman ärsyttämään kun hän seurasi meitä niin kauan. Pistin myös merkille että hänellä oli molemmat silmät mustana, ei oikein herättänyt luottamusta. Mies kyseli meiltä missä yövymme. Salamannopeasti sanoin suomeksi Marikalle että älä vaan sano missä ollaan, mutta Marika ei ehtinyt kuulla sitä ja kertoi missä hotellissa olemme. Manasin, ettei koskaan pitäisi sanoa ventovieraille tuota tietoa. Marika totesi olevansa kyllä asiasta samaa mieltä, eikä vain ollut ajatellut tarpeeksi asiaa. Hotellille päästyämme sanoimme respan pojille että jos joku kyselee meistä, niin ei saa päästää meidän huoneeseen ketään. Asian piti olla selvä, vaan eipä ollut. Oltiin menty jo nukkumaan kunnes oveen koputettiin. "Hello ladies, I just wanna talk". Joo niin varmaan. Mies vain koputti ja koputti ja koputti. Huusimme miehelle että meillä on aikainen herätys ja haluamme nukkua, hei hei. Mutta mies alkoi hakata ovea lujempaa ja soitteli ovisummeria. Oli pakko laittaa valot päälle ja vaatteetkin päälle jotta olisi turvallisempi olo. Mies ei lopettanut oven rynkyttämistä ja jatkoi inisemistä että haluaa tulla kanssamme "juttelemaan". Päätimme nostaa kunnon mekkalan, jos se vaikka säikäyttäisi miehen tiehensä. Huusimme niin lujaa kun kurkusta suinkin lähti, siihen mies sitten aika nopeasti vastasikin "okey okey okey, please don't yell!" ja lähti pois. En muista milloin olisin pelännyt niin paljon. Mitä jos se mies olisi päässyt ovesta sisään. Onneksi meitä oli kaksi. Mietimme Marikan kanssa, kuinka törkeästi respan pojat olivat tehneet kun olivatkin päästäneet miehen sisään vaikka erikseen pyysimme etteivät tekisi niin. Ehkä mies oli antanut respan pojille rahaa, että saisi tietoonsa huoneemme numeron. Ärsytti suunntattomasti, että meidän pientä pyyntöämme ei lainkaan arvostettu. Kyllä aika pelko persiissä sai painua takaisin peiton alle. Tilanteen hieman rauhoituttua päätimme yrittää nukkua edes pari tuntia. Onneksi kukaan ei enää tullut häiritsemään.

Nyt jälkeenpäin kun tuota tilannetta miettii, pelkomme oli kyllä ihan aiheellista. Tajusimme kuinka turvassa nainen on Suomessa. Tai ainakaan minun ei ole koskaan tarvinut pelätä Suomessa tuolla tavalla, vaikka täälläkin voi sattua vaikka mitä. Ja olisi varmaan helpompaa olla yksin Intiaan matkustava mies kuin nainen. En varmaan tällä hetkellä edes uskaltaisi matkustaa Intiaan, kun siellä tapahtuneita raiskaustapauksia on ollut viime aikoina niin paljon. Tai ainakin niistä on tiedotettu lehdissä enemmän. Ehkä ne miehet on seonneet siellä lopullisesti, en tiedä. Harmi että nuo lehtijutut antavat hyvin negatiivisen kuvan koko Intiasta ylipäätään, vaikka siellä on myös mukavia ihmisiä sekä monia kiehtovia asioita ja paikkoja.


2 kommenttia:

  1. Aivan huikeita kuvia ja sujuvaa kerrontaa. Hyvin mielenkiintoista luettavaa, ahmin varmaan kaikki tekstit heti tänään. :P Rohkea likka olet ja paljon olet kokenut, niin hyvässä, kuin pahassa. Hyvä, että selvisit kuitenkin ehjin nahoin kotiin. <3

    Jos päätätkin postata vielä muista reissuistasi, sait musta vakilukijan. :P

    Aurinkoista kevättä, toivottavasti nähdään pian!

    <3:llä Lilli

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Lilli <3 Kyllä mä vähän ajattelin, että voisi noista kaupunkilomistakin kirjotella ;) Kun mennään Marikan kanssa tuonne Pekingiin vaihtoon niin kirjotellaan sieltä sitten viikottain, ei ehkä tosin yhtä intensiivisesti kun siellä olla pidemmän aikaa, mutta viikottain ainakin!

    Nähdään pian! <3

    VastaaPoista