torstai 18. huhtikuuta 2013

Agra -> Kanpur

21.12.-12 Agra/Kanpur

12:50
Maailmanloppu ei tullut sittenkään! Vaikka onhan tässä aikaa kuolla vielä, heh. Aamulla heräsimme aikaisin ja riksa vei meidät Agra Cantin asemalle.
Junamatka alkakoon. Kohti tuntematonta ja sen yli!

Matkalla Kanpuriin täyteen ahdetussa junassa.
Junamatkasta oli tulossa jännittävä, koska emme tienneet oikeastaan edes minne olimme menossa. Kaupungin nimi on Kanpur ja muuta siitä emme tietäneetkään. Agrasta ei saatu suoraa junaa Varanasiin, joten piti keksiä yöpymispaikka matkan varrelta ja Kanpur oli sopivalla kohtaa. Hikikarpalot alkoivat nousta otsaan kun huomasimme, että junan pitäisi olla jo perillä, mutta vastaan tuli vain lisää savimajoja, lehmiä (no niitä nyt täällä on kaupungissakin), palmuja, peltoja ja niittyjä. Vastapäätä istuva heppu (joka muuten näytti muuten ihan joltain sarjakuvahahmolta) onneksi kertoi että juna on noin 30-45min myöhässä, nou hätä siis. Onneksemme asema näyttikin ihan vilkkaalta ja olimme saapuneet kolmen miljoonan asukkaan teollisuuskaupungin. Ja me hölmöt pelkäsimme joutuvamme yöpymään savimajassa. Kokemus olisi ollut sekin! 

Asemalla olimme aika hukassa. Kerjäläiset tarrasivat heti kiinni ja samoin tuktuk- ja riksakuskit. Kanpur ei selkästikään ole turistikohde. Ihmisetkin näyttivät lähinnä järkyttyneiltä kaksi valkonaamaa nähdessään. Päätimme tällä kertaa etsiä hotellin/majatalon omin neuvoin, koska olimme kyllästyneet kusetuksiin. Löysimmekin aivan aseman lähettyviltä edullisen guesthousen ja saimme luvan säilyttää siellä tavaroitamme siihen asti kun juna lähtee Varanasiin (23:30) seuraavana päivänä. Kirjauduimme sisään ja lähdimme etsimään safkapaikkaa. Tällä kertaa katukeittiöt eivät oikein houkutelleet, mutta kaupungista ei tuntunut oikein mitään muuta löytyvän. Menimme asemalle palloilemaan, jos sieltä löytyisi joku tyyppi joka osaisi neuvoa. Meillä kävikin erittäin hyvä tuuri ja löysimme mukavan, avuliaan tyypin Richin. Hän näytti kuin keltä tahansa eurooppalaiselta, ei yhtään tyypillinen intialainen. Hän kertoikin asuneensa Jenkeissä suurimman osan elämästään. Hän vei meidät tosi hyvään ruokapaikkaan ja söimme siellä vatsat täyteen. 

Vähän mietitytti mahtoiko kuski nähdä edes eteensä tuon huivin takaa.
Lähdimme vielä porukalla lähellä sijaitsevaan ostoskeskukseen. Ostimme sieltä Marikan kanssa herkkuja illaksi. Päätimme pitää tänään leffaillan ja vähän taukoa tästä hullusta Intiasta! Richi antoi meille numeronsa siltä varalta, että tarvitsisimme neuvoja matkan aikana. Toivottavasti ensi yön saisimme nukkua rauhassa. Mutta nyt maailmanloppujuhlat herkkujen kera, toimii!
Intialaiset karkit olivat melko erikoisia..

ps. Ei saatu taaskaan nukkua ihan rauhassa. Tällä kertaa ovelle koputti respan pojat ja halusivat välttämättä nyt ja heti allekirjoituksemme eräisiin tärkeisiin lomakkeisiin. Huusimme pojille että tulisivat aamulla, että haluaisimme kerrankin nukkua kunnolla ja olimme jo peiton alla. Pojat jatkoivat ovikellon soittamista. Meni hermo. Intialaisilla tosiaan on ihan eri käytöstavat kun meillä! Asiakkaita voi tulla häiritsemään milloin vain, vaikka keskellä yötä. Ja heillä oli selvä hierarkia perheen sisällä, jos isä (hotellin omistaja) oli päättänyt että pojat saavat hommata allekirjoitukset näihin lappuihin, niin nehän hommattiin, vaikka kellonaika olisi mikä. Monet intialaiset myös kutsuivat isää nimellä "boss". Yleensä koko perhe työskentelikin samassa puljussa. Lomakkeet oli tarkoitus toimittaa poliisiasemalle, sillä kaikkien Kanpurissa vierailevien turistien tulisi ilmoittautua poliisille. Tällä kertaa päätimme, että ei me nyt jumalauta joka yö ruveta pukemaan vaatteita takaisin päälle, kun joku mies on ovella toimittamassa enemmän tai vähemmän tärkeää asiaa. Puolialastomina siinä silmät sikkurassa täyteltiin sitten lappuja ja poikia nolotti. Siitäs saivat! Mitäs herättivät kesken unien äkäset suomalaisturistit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti